|
Hienot yhteistyökumppanini
Näiden 16 vuoden aikana, mitä olen ollut alalla, olen kohdannut useita hienoja ihmisiä. Ilokseni monet näistä kohtaamisista ovat johtaneet myös ammatilliseen yhteistyöhön. Onkin aika esitellä joitakin heistä, joiden kanssa olen tehnyt yhteistyötä jo aiemmin ja joiden kanssa yhteistyö jatkuu v. 2008.
Walesissa:

Olly Sanders ja Rock and Sea Adventures.
Olly Sanders omistaa Rock and Sea Adventures –nimisen yhtiön Pohjois-Walesissa. Hänellä on 20 vuoden kokemus Walesia ympäröivästä merestä. Olly on yksi Iso-Britannian kokeneimmista merimelontaohjaajista ja hänellä on paras pätevyys mitä tällä alalla voi olla: BCU level 5 sea coach, A.C.A. Advanced Open Water Instructor (USA).
Ollyn kanssa järjestän suositun melontaviikon Walesissa.
Walesin retken aikana asumme Yvonne ja Mike Saundersin luonna jotka ovat perustaneet viihtyisän B & B:n 200 vuotta vanhaan taloonsa. Enemmänkin koti kuin tavallinen Bed&Breakfast. Yvonnen herkullinen ruoka ja paikan rento ilmapiiri ovat keränneet vuosi toisensa jälkeen kehuja asiakkailtani, ja paikkaa onkin kuvattu tärkeäksi osaksi onnistunutta retkeä.
------------------------------------------------------------------
Espanjassa:

|

Skotlannissa:

Wilderness Scotland
Yrityksellä nimeltä Wilderness Scotland on arvot, joita kunnioitan syvästi: pienet ryhmät, asiantunteva palvelu ja aito kiinnostus ympäristöä säästävään matkailuun.
Muiden kunnianosoitusten (kuten Business of the Year (2005)) lisäksi Wilderness Scotland nimettiin matkailuyrityksistä vastuullisimmaksi (Responsible Tourism Award). Tämä on erittäin tärkeä huomionosoitus, varsinkin kun muistaa, että Wilderness Scotland kilpaili tittelistä 1200 muun yrityksen kanssa.
Yrityksen johtajat ovat kaikki aktiivisia ulkoilmaihmisiä, joilla on pitkä kokemus matkustamisesta ja retkeilystä. Heidän valttinsa on erinomainen Skotlannin tuntemus. He myös tietävät täsmälleen, mikä tekee retkestä onnistuneen. Wilderness Scotlandin kanssa järjestän melontaretken Skotlannin kauniille länsirannikolle.
------------------------------------------------------------------
|