|
Matka salaiselle paratiisisaarelle
Islanti saa tänä vuonna retkiensi-iltansa autiota luoteisrannikkoa pitkin tehtävän melontaretken muodossa. Matka yhdelle Euroopan viimeisistä erämaista voi alkaa.
Olen jo pitkään katsellut Islantia sillä silmällä. Tutustuin Þorsteinn ”Steini” Sigurlaugssoniin seminaarissa Walesissa pari vuotta sitten. Tapasimme tänä vuonna uudestaan Islannissa ja suunnittelimme yhteistyötä. Steinin erikoisuus on Islannin vaikeasti lähestyttävä luoteisrannikko. Hänellä on pitkä kokemus alueesta ja lisäksi hän on islantilaisten saagojen pohjaton lähde. Jo pelkästään Steinin jutut olisivat syy hypätä lentokoneeseen kohti Islantia.
On tosin muitakin syitä tulla Islantiin. Islannin rannikko on täydellinen melontaa varten, ja siksipä luulisi, että siellä suorastaan parveilisi turisteja. Mutta ei, Islanti on kuin kirjojen kadotettu paratiisisaari koskemattomine luontoineen.
Islanti on lähempänä, kuin mitä luullaan. Lentomatka sinne kestää noin kolme tuntia. Ja heti sen jälkeen alkaakin seikkailu. Mukaan matkalle tulee ottaa henkilökohtainen varustus. Ruoasta, majoituksesta, melontavarusteista ja kuljetuksista huolehdimme minä ja Steini.
|

Fakta Paikka: Luoteis Islanti. Päivämäärä: 13 - 20.7.2008 (sö - sö). Matkan kesto: 8 päivää Vaativuusaste:   Osallistujien lukumäärä: Min 4 - max 6 Majoitus: Teltoissa sekä kaksi yötä hotelissa Reykjavikissa. Ruokailu: Kuulu retken hintaan. Ruokailu Reykjavikissa ei kuulu hintaan. Kuljetukset: Islanin sisäinen lento Reykjavikista Isafjordurin sisältyy matkan hintaan. Hintaan kuuluvat: Ruoka ja majoitus melontaretken aikana, opastus, pelastusliivin, melan ja kajakin vuokrat, Lento menopaluu Reykjavik - Isafjordur. Hintaan eivät kuulu: Lento Islantiin. Ruokailu Reykjavikissa. Matkavakuutus. Vakuutus: Osallistujien on huolehdittava itse vakuutuksestaan. Matkavakuutusta suositellaan. Hinta:
Kymmenen vinkkiä
Meidän vastuu luonnosta
|