Etusivu Roope Linkkejä Yhteystiedot Ilmoittautuminen  
  Vuoristovaellus Merimelonta Hiihtovaellus Jäätikkövaellus Omamatkat        

                                                                                  

Älä vahingoita rakastettuasi 

Meidän luonnossa liikkuvien määrä kasvaa koko ajan. Haluamme paeta arkipäivän stressiä ja ladata akkujamme kauniissa maisemissa.

 

Mutta rakastamamme luonto stressaa meidän takiamme. Polut ovat pahimmillaan kuin leveitä ojia ja vuortenrinteet kiipeilijöiden arpeuttamia. Linnut on peloteltu pois pesimäpaikoiltaan ja leiripaikat ovat muuttuneet savikentiksi.

 

Sanotaan, että vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Kaikkien omantunnon on syytä kolkuttaa, myös sinun ja minun.

 

Sääntöjä ja kieltoja tulee viranomaisilta vuolaana virtana, mutta henkilökohtaisesti uskon myös, että koulutus toimii. Kysehän ei useimmiten ole välinpitämättömyydestä, vaan ehkä siitä, että urbaanilta ihmiseltä vanhat ja viisaat opetukset ovat päässeet unohtumaan.

 

Meidän on mahdollista oppia toimimaan huomaavaisemmin luonnossa. Järjestö Leave No Trace (Jälkiä jättämättä) on jo pitkään peräänkuuluttanut muutosta ja Suomen Metsähallituksella on konkreettisia ohjeita nettisivuillaan. Heidän ideansa ja hyväksi koetut keinonsa viitoittavat tietä kestävämpään suuntaan.

 

 

 

Tässä muutamia linkkivihjeitä tutkittaviksi ennen seuraavaa retkeänne:

 

www.lnt.org- Leave no trace. Järjestö, joka on luonut mittapuun sille, kuinka liikkua huomaavaisesti luonnossa.

 

www.luontoon.fi  - Metsähallituksen sivut, joilta löytyy hyviä ja konkreettisia ohjeita luonnossa liikkuessa. Katso erityisesti linkit ’Retkeilyn ABC’ ja ’Ympäristövinkit’

 

www.vr.fi - Juna on ympäristöystävällinen ja stressitön vaihtoehto autolle.

 

www.reilumatkailu.fi -  Oikeudenmukainen matkailu ei koske vain kaukaisia maita.